Nuorisoseuran sääntöjen mukaan seuran tarkoituksena on herättää ja pitää vireillä kansassa ja varsinkin nuorisossa harrastusta itsekasvatukseen sekä määrätietoiseen toimintaan kotiseudun, isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi. Tarkoituksena toteuttamiseksi seura tekee tiedotus- ja valistustyötä, järjestää kursseja, kokouksia, luento- ja keskustelutilaisuuksia, juhlia ja kilpailuja sekä leiri-, retkeily- ja virkistystoimintaa, edistää opiskelun, musiikin, näytelmätoiminnan, liikunnan, kotiseututyön, askartelun sekä muun vastaavan harrastusta, herättää harrastusta yhteiskunnallisiin kysymyksiin sekä edistää erityisesti nuorison kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa, ohjaa terveiden ja raittiiden elämäntapojen omaksumiseen, muodostaa eri harrastusalojen kerhoja, harjoittaa julkaisu-, neuvonta- ja muuta samanlaista palvelutoimintaa sekä toimii muillakin vastaavilla tavoilla seuran tarkoitusten toteuttamiseksi (PNS:n säännöt).
Historiaa
Porrassalmelaisten oma nuorisoseura perustettiin 12.7.1917 Olkkolanniemen kansakoululla. Seuran vanhimmat asiakirjat ovat tuhoutuneet tulipalossa, mutta säilynyt jäsenten sisäänkirjoituskirja kertoo paikalla olleen 31 seuran jäsentä. Nuorisoseura rekisteröitiin virallisesti vuonna 1923. Muistitietojen mukaan on paikkakunnalla ollut nuorisoseuratoimintaa jo aiemminkin, mutta toiminta on tapahtunut joko Tuukkalan nuorisoseurana tai Mikkelin Eteläisen nuorisoseuran ympärillä. Johtokunnan pöytäkirjat ovat tallessa vuodesta 1927 alkaen.
Nuorisoseura hankki yhdessä Mikkelin Eteläisen maamiesseuran kanssa talon Porrassalmelta, historiallisesti arvokkaan entisen huvilan. Yhteisomistusta jatkui vuoteen1938, jolloin maamiesseura luopui omistuksestaan ja talo jäi nuorisoseuran huoleksi. Talossa järjestettiin iltakursseja, juhlia, iltamia, näytelmä- ja tanhukerhoja, talossa oli myös vuokralaisia. Kun talo alkoi vaatia jatkuvaa kunnostusta, eikä seuran voimat eikä varat enää siihen riittäneet, päätettiin talosta luopua ja se saatiin myytyä 1978.Tämän jälkeen nuorisoseura on järjestänyt toimintaa Olkkolan koululla, Eräveikkojen erämajalla sekä Kyyhkylän kuntoutussairaalassa.
Nuorisoseuran puheenjohtajina ovat olleet vuoden 1927 jälkeen:
Frans Pekonen 1927-28, Evert Tarkiainen 1929-30, Toivo Valkonen 1931-36, Y. Saarisalo 1947-48, Aarre Tarkiainen 1949-50, Jussi Kemppainen 1951, Martti Julenius 1952-1976, Hannu Pöntinen 1977-79, Heikki Lappeteläinen 1980-82, Anja Tuukkanen 1983-89, Liisa Murtonen 1990-2006 ja Anu Kero 2007-
(PNS:n historiikki, K. Vienola 1987) |